Uusi blogi

Uusi blogini: http://sininenaliisamaalla.blogspot.fi/

sunnuntai 20. huhtikuuta 2008

Ompeluhuone

Toissa viikonloppuna remontoin/remontoimme ompeluhuoneen uuteen uskoon. Ennen pöytä oli takaseinällä (1,3 m) ja hyllykkö pitkällä sivuseinällä. Nyt sitten pöytä on koko pitkän (2,3 m) sivuseinän mittainen (syvyyttä 44 cm) ja ylhäällä on hyllyjä enemmän kuin ennen. Kangashyllykkö poistui kokonaan käytöstä ja tilalle tulivat muovilaatikot, joihin olen kankaat lajitellut. Tällä hetkellä järjestely tuntuu toimivalta, vaikka yksi ylähylly puuttuukin ja muutenkin pienten muovilaatikoiden pakkaus on vielä kesken. Eilen (19.4) olleet Perheiden Huhtihulinat verottivat sen verran viime viikkoa, päivätyön lisäksi, että en ehtinyt vielä kaikkea laittaa. Tänään sitten olikin niin kaunis ilma päivällä, että piti tehdä pihatöitä.

Tässä huone ennen remonttia:


Tässä puolivalmis huone:

perjantai 4. huhtikuuta 2008

Kevätulkoilupuku pienelle miehelle

Katselin aikani kauppojen valikoimia poikien ulkoilupuvuista ja tulin siihen tulokseen, että itse se pitää tehdä. Päälyskankaan ostin n. 3-4 vkoa sitten Jättirätistä. Sisuskangas on Eurokankaasta, ostin joskus viime vuonna 10 € säkillisen kankaita ja tähän meni vähän yli 1 palanen tätä laatua. Tein samasta kankaasta myös lakin.






Puvun kangas tuntui aika yksiväriseltä, eikä minulta löytynyt vastaavaa, jolla olisin voinut tehdä pukuun jotain piristäviä yksityiskohtia, joten leikkasin vuorin kankaasta muutaman kuvion ja aplikoin ne kuvioiksi. Käytin aplikaatiokuvioiden yhteydessä leveää tarranauhaa. Osaan saumoista tikkasin ohutta (lähes lankamaista) heijastinnauhaa siksakilla kiinni.


Tässä vielä kuva puvusta takaa.


Malli: Muotimuksu 3/96 (mallit 18 pihahaalari ja 19 toppalakki) koko: puku 98 cm lakki 51 cm päällikangas: ulkoilupukukangas kevyellä kosteussuojauksella sisäkangas: puuvillakangas ohut heijastinnauha: kauhavan kangasaitta 1,5 mm



torstai 3. huhtikuuta 2008

Ompeluhuoneen lankarullateline


Tässä teline käytössä. Vasemmalla saumurilangat, oikealla ompelulangat. Tämän näköinen teline oli ennen seinälle laittamista. Taustana on puinen liimapuulevy, ruuveina messinkisiä ruuveja, ompelulangoille pienempiä, saumurilangoille isompia. Itse väkersin, tein ensin lyijykynällä kevyesti ruudukon, porasin pienet reiät alkuun ja sitten ruuvasin ruuvit vähän matkaa. Jos teet tätä itse, kannattaa muistaa laittaa levyn ja pöydän väliin jotain, jos ruuvi porautuu läpi!
Posted by Picasa